Vuoden 2017 tapahtumia
Mitä vuonna 2017 tapahtui ? Keväällä aloitettiin vuosi ilvesjahdeilla ja kissat saatiin nurin Leppävirran puolelta sekä saaresta. Ilveskanta näytti voimistuvan edellisvuodesta.
Vuosikokousta pidettiin helmikuussa ,hirvitalousalueenkokouksessa käytiin maaliskuussa ja siitä siirryttiin pikkuhiljaa hirven että karhun yhteisluvan kokouksiin.
Hirvenmetsästyksessä oli odotettavissa työn täyteinen syksy ! Suuri kaatomäärä ja naaraisiin kohdistuva metsästys sekä suurten sonnin säilyttäminen aiheuttivat mietitystä.
Karhujen osalta haettiin kahta kaatolupaa joka saatiin myös. Karhukannan kasvu oli nähtävissä jo havaintojen määrässä ja taidettiin vuodessa päästä yli 300 kpl :seen.
Kesällä Riikinnevalla pidettiin säännölisesti ampumataitoa yllä sekä pidettiin rhyn, hirvikisat.
Metsästyskorttikokeita suoritettiin kesän mittaan Leppävirralla ja Varkaudessa.
Syksyn tullessa jo oven taakse ruvettiin pohtimaan karhujen sijainteja ja mahdollisia kaadettavia yksilöitä.
Ensimmäinen karhu kaatui Valkemäen puolelta .Hyväkuntoinen nuorehko uros päätti maanpäällisen vaelluksen .Melko varmasti samaa karhua jahdattiin Mikkolanpellon puolella muutamaa päivää aikaisemmin.
Toinen karhu kaatui Näädänmaahan. Vaihderikkaiden tapahtuminen jälkeen noin 140kg naaraskarhu päätyi orteen.
Pienriistakausi alkoi , riistakannat vaikuittivat keskinkertaisilta pidettyjen 8 riistakolmiolaskennan perusteella. Jokseenkin lintukannat olivat alhaalla varsinkin teeren osalta.
Hirvijahti alkoi ja loppui viimeisenä mahdollisena metsästyspäivänä . Niinimäki kaatoi silloin viimeisen lupahirvensä.
Hirvikanta näytti pikkaisen tipahtavan edellisvuodesta. Joka oli tarkoitus tapahtuakkin!
SRVA tapahtumia oli reilusti vuoden mittaan ja Metsäkauris kolarit näyttivät kasvavan koko yhdistyksen alueella.
Kaikki saadut 4 ilveksen kaatolupaa saatiin käytettyä ilman minkäänlaista vaikeutta .Ilveskanta näyttää vahvalta.
Joulukuussa vietetiin Tervastulet Leppävirralla .